Hurjasti on mennyt taas yhden kerran aikaa siitä kun tätä blogia on viimeksi päivitetty ja oikeastaan kaikki on mennyt uusiksi siinä ajassa. Tulihan se uusi hyvä pyörätuolikin sieltä, mutta muuta hyvää ei juuri ole tapahtunut.
Asutaan Usvan kanssa nykyään kahdestaan ja kyllä nyt varsinkin huomaa miten korvaamaton apu ja seura tuo tyttö on. En varmaan olisi järjissäni ilman sitä, mutta onneksi nyt on jo pahimmasta selvitty ja alettu totuttelemaan tähän uuteen arkeen. Sain myös ihmisapua huikeat 10h/kk mutta on se tyhjää parempi. Kerran viikossa saan apua siivoomisessa ja kaupassa käynnissä kun kaikki ei mahdu Usvan reppuihin.
Koulutuspäivät on mukavia, koska siinä ei ehdi muita murehtia kun saadaan molemmat hyvää aivotyöskentelyä. Ja täällä kotona Usvan kontolle on nyt tullut myös postin kantaminen. Sillä on semmoinen hieno kassi jossa se voi kantaa posteja. Pientä hiomista se vaatii kun kassia kannetaan välillä myös pohjasta, mutta pääasia et postit pysyy kassissa ja tulee sisälle. En minä valita.
Onneksi Usva aina jää ja kevät ja kesäkin sieltä lopulta koittaa. Se on varma!

2 kommenttia:
Mä seurailen tätä sun blogia, mutta minkä ihmeen takia en oo tajunnu kommentoida mitään?! :D No kommentoidaan nyt: Usva rokkaa! :)
Ja ihana kuulla että sulla menee jo mukavammin, sieltä se kevätkin todella tulee :)
Isäni erehtymättömän säätiedotuspalvelun mukaan sielläkin päin Suomea pitäisi ensi viikon aikana tosissaan alkaa lämpenemään :D
Lähetä kommentti